Treffipalstojen helmiä

Olen viimevuosien aikana käynyt monesti sokkotreffeillä. Useimmat treffini ovat ollet suurin piirtein mukavia, mutta muutama oudompikin kokemus sattunut matkan varrelle.

Erään kerran muutama vuosi sitten kesällä olimme erään herras-henkilön kanssa sopineet tapaavamme erään kauppakeskuksen portailla. Tiesin, että kundilla pitäisi olla oranssi t-paita, ja tunnistinkin hänet heti, sillä kyseisillä portailla ei muita samaa väriä tunnustavia ollut. Kävelin hänen luokseen ja istahdin portaille hänen viereensä. Tervehdin ja totesin, että hän varmastikin on Tuomas. Tuomas katsoi minua kuin halpaa makkaraa ja totesi, että näinpä hän on. Koko tapaaminen oli alusta asti todella kiusallinen, mutta koska en ollut vielä silloin riittävän kokenut treffailija, en osannut sanoa saman tien, että tämä ei taida laisinkaan toimia. Jatkoimme siitä siis sopimuksen mukaan kahville, ja koko kahvilla olo oli kiusallista väkisin keskustelua. Itselläni ei sinänsä ollut mitään ennakkokäsitystä Tuomaasta, mutta hän selvästi heti ensinäkemältä päätti, että ei pidä minusta. Lopulta taisimme molemmat olla helpottuneita, kun jompi kumpi totesi, että nyt ehkä pitäisi lähteä kotiin..

Toinen hieman erilailla epäonnistunut treffailu oli samoihin aikoihin. Innostuin silloin tuosta nettitreffien helppoudesta ja tapailin useampia kundeja melkein liukuhihnalta. Yhden viikon aikana saatoin käydä kolmilla treffeillä! Eräs tapaamani kundi pyysi minua uusille treffeille. Kävipä kuitenkin niin, että en treffejä sopiessani tajunnut, että kyse on henkilöstä, jonka olen jo kerran tavannut. Niinpä sovin oppineeni tavan mukaan kuinka tunnistamme toisemme: Taisi tyyppiä hieman kummastuttaa, että eikö hän todellakaan ole ollut riittävän mieleenpainuva, jos en meinaa häntä ilman etukäteisselvitystä vaatetuksesta tunnistaa! Muistaakseni kävimme noilla (vahingossa sovituilla) toisilla treffeillä oluella. Jutustelu sujui ihan kivasti, ja tyyppikin oli ihan ok, mutta enpä oikein tainnut kuitenkaan syttyä. Kotiin lähtiessä tyyppi saattoi minua lyhyen matkaa ja halasimme erotessamme. Huomasin, että hän kovasti toivoi iltasuukkoakin, mutta eipä sillä kertaa häntä lykästänyt. Eikä minun kanssani myöhemminkään. En nimittäin lähtenyt enää uusille treffeille hänen kanssaan. En tosin muista kysyttiinkö edes.

Kerran lähdin keskellä yötä lyhyen messenger-keskutelun jälkeen netissä tapaamani kundin kanssa yökävelylle. Hän asui kilometrin päässä minusta. Sovimme treffit puolimatkaan ja kävelimme muutaman tunnin ajan ympäri kaupunkia jutustellen. Jutut olivat itse asiassa hyvinkin rauhattomia, josta johtuen siitäkään kundista ollut minulle sulhoksi. Toisaalta, vähemmän kiusalliset treffit olivat kun juttu kuitenkin luisti, vaikka hieman outoa olikin hänen viljelemänsä huumori. Myöhemmin mesettelimme muutaman kerran, mutta lopulta sekin tuttavuus hiipui.

Erään treffipalstalla tapaamani pojan kanssa tapailin parikin kuukautta, mutta lopulta sekin ihastus sitten hyytyi. Tai oikeastaan ihastus ei heti hyytynyt, mutta tapaamisemme muuttuivat mielestäni niin tylsiksi, että en oikestaan nauttinut yhdessäolostamme kovinkaan paljoa. Telkkarin katselu ja mainosten lukeminen ei mielestäni ole laisinkaan laatuaikaa - varsinkaan treffailun alussa! Ensimmäisten viikkojen alkuhuuman avulla sitä jaksoi kuitenkin roikkua muutaman viikon pidempään kuin ehkä olisi ollut tarvis. Mukavaa oli kuitenkin, niin kauan kuin sitä kesti. :)

No mutta, näiden kaikkien kokemusten pohjalta olenkin sitten monet kerrat vannonut, että en enää ikinä, siis ikinäkoskaan, aio laittaa omaa ilmoitusta treffipalstoille tai vastaile muiden viesteihin. Lisäksi olin todella ilahtunut kun tuon edellisen ihastukseni tapasin yllättäen baarissa, sen sijaan, että olisin käynyt sokkotreffeillä. No mutta, kuinkas kävikään: olen keväällä muuttamassa toiselle paikkakunnalle, joten ajattelin hieman katsastaa tulevan asuinkuntani uroita. Eräs ilmoitus vaikutti niin kovin mukavalta, että pakkohan siihen oli vastata! Nyt sitten odottelen tässä vastausta ja pohdin, että olenko valmis aloittamaan taas alusta.

Toisaalta, vaikka olinkin hieman suruissani tuosta edellisestä tapauksesta, kun ei sitten päästykään puusta pitkälle, niin olen tullut siihen tulokseen, että oikeastaan elämäni on oikein hyvää tällä hetkellä. Olen suunnitellut innokkaasti tulevaa kesää ja mahdollisia ulkomaanmatkoja, jotka aion tehdä ilman tarkkoja aikataulusuunnitelmia. Iloitsen siitä, että voin rauhassa suunnitella menojani ilman, että tarvitsee miettiä jonkun toisen aikatauluja. Vaan ehkä sitä sitten voisi niitä aikataulujakin ruukata uudelleen (ja jopa ihan mielellään), mikäli pääsisi käymään niin että Tyttötyy rakastuu.